top of page

Yritys

Henkilöt:
tiinad_edited.jpg

Tiina Hannula

Toimitusjohtaja, liikenneopettaja

Valmistunut liikenneopettajaksi 1999, tradenomiksi 1997. Liikenneturvan kouluttaja vuodesta 1999. Harrastuksina lenkkeily koiran kanssa, luonnossa liikkuminen.

Ajokortti: ABECED1E

Satsaa laatuun!

Autokouluissa on laatueroja

Kuten kaikkia kouluja, autokoulujakin on olemassa eri tasoisia. Ajotaidon opiskelu on elämän kohokohta, jolloin sopivan autokoulun valintaan kannattaa suhtautua ajatuksella. Yleensähän haluamme päästä niin korkeatasoiseen kouluun kuin mahdollista. Autokouluun ei ole pääsykoetta, joten valinnan voit tehdä vapaasti. Tällöin kannattaa valita paikkakunnan laadukkainta koulutusta antava autokoulu: Autokoulu Ajatus!

Ajokortin hankkiminen on Suomessa korkean verotuksen, korkeiden kustannusten ja tiukkojen koulutusvaatimusten vuoksi arvokasta. Ajokortti on kuitenkin pitkäaikainen, jopa yli 50 vuoden investointi, jolloin vuosittainen kustannus jää alhaiseksi

Oppilaana et kuitenkaan maksa ajokortista vaan opetuksesta. Vaadi siis arvokkaalle hankinnallesi mahdollisimman korkeatasoinen vastine! Autokoulu Ajatuksesta saat käyttöösi:

Osaavat opettajat

Opettajamme ovat kokeneita, koulutettuja ja opettamisen ammattilaisia. Joukostamme löytyy muun muassa ajoterveyden ja liikennelääketieteen erityisosaamista. Opettajamme osallistuvat Suomen Autokoululiitto ry:n, Uudenmaan Autokouluyhdistys ry:n ja Kymenlaakson Autokouluyhdistys ry:n järjestämiin jatkokoulutuksiin säännöllisesti.

Perusteellinen ajo-opetus ennakkotehtävineen

Ajo-opetuksessa joka ajotunnille on tietty aihe ja tavoite, ja erikoisuutena käytämme oppimistasi tehostavia ennakkotehtäviä, joilla valmistaudut ajotunnin aiheeseen etukäteen. Opetuksen aikana opetusaika käytetään tehokkaasti: opettaja keskittyy sinuun, ei puhu matkapuhelimeen eikä hoida omia asioitaan. Kehitystäsi seurataan yksilöllisesti muun muassa opetuskortin ja opetussuunnitelman merkintöjen avulla sekä opettajien välisissä keskusteluissa. Opettaja antaa rehellistä palautetta jokaisen ajotunnin jälkeen vahvuuksistasi ja kehityskohteistasi.

Ympäristöarvomme

1. Ekologisen liikennekäyttäytymisen edistäminen

Perusvaiheen opetuksessa kiinnitetään huomiota liikenteen tuottamiin ympäristö vaikutuksiin. Asia tuodaan esiin teoriatuntien aiheiden yhteydessä ja ajo-opetuksessa seurataan aika-ajoin auton polttoaineen kulutusta ajotunnin aikana. Ajotunneilla opastetaan ekologiseen ajotapaan esimerkiksi auton käsittelyn ja liikennetilanteiden ennakoimisen suhteen.

2. Polttoaineen ja muun energian kulutuksen / päästöjen vähentäminen

Opetusajoneuvoja valittaessa eräs keskeisimmistä valintakriteereistä on auton polttoaineenkulutus. Kaikkien autojemme kulutusta seurataan tankkausten yhteydestä. Kulutustietojen yhteenvetoa verrataan vuosittain edellisvuosiin ja maahantuojan ilmoittamiin kulutusarvoihin. Kulutuksen muutoksiin etsitään syyt ja pyritään pitämään kulutus edellisvuosien tasolla.

Kaikki tarpeettomat sähkölaitteet suljetaan käytön loputtua. Hankinnoissa suositaan tuotteita, joiden tuottaminen on vaatinut vähemmän energiaa ja jotka ovat käytössä energiataloudellisia.

3. Luontoystävällisten materiaalien käyttäminen

Laite- ja materiaali hankintojen yhteydessä verrataan eri vaihtoehtojen ympäristövaikutuksia ja otetaan nämä huomioon hankintoja tehdessä.

4. Jätteiden lajittelu ja jätteiden määrän vähentäminen

Jätteiden määrää pyritään vähentämään suosimalla uudelleen käytettäviä tuotteita. Jätteet lajitellaan kuntayhtymän ohjeiden mukaisesti ja toimitetaan ne niille varattuihin keräyspisteisiin.

bottom of page